![]() |
|||
|
Alatornion Pirkat Yleisurheilu Hiihto Suunnistus Veteraaniurheilu
|
HistoriaSeuran perustaminen Alatornion Pirkat ry. on perustettu joulukuun 16. päivänä 1966. Seuran perustivat silloisen Alatornion kunnan alueella toimivat kolme kyläseuraa eli Alatornion urheilijat, Kaakamon Urheilijat ja Pirkan Pojat. Kaikilla oli seuroistaan valtuudet liittyä suunnittelulle pohjalle perustettavan uuden pitäjäseuran jäsenseuraksi. Alkuperäinen tarkoitus oli, että Pirkat toimii vain pelkkänä edustusseurana ja kyläseurat huolehtivat urheilijoiden valmennuksesta. Käytännössä todettiin paremmaksi se, että kaikki kyläseuralaiset liittyvät suoraan jäseniksi Pirkkoihin, jolloin seuran jäsenmäärä oli yli 1900 henkilöä. Seuran lajivalikoimaan tulivat yleisurheilu, hiihto, suunnistus, painonnosto, pyöräily ja lentopallo. Ensimmäiset Suomen mestaruudet seuran urheilijat saavuttivat jo vuonna 1967 painonnostossa Urho Saarela sarjassa 90 kiloa ja Juhani Ylipekkala 75 kilon sarjassa. Hiihto, suunnistus, pyöräily ja yleisurheilu vetivät runsaasti harrastajia puoleensa ja näissä lajeissa seuran urheilijat ovatkin saavuttaneet varsin merkittäviä tuloksia niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. (ks. menestyneitä urheilijoita) Vuonna 1971 Alatornion Pirkkoihin liittyi Tornion kaupungissa rekisteröity Rasti Pirkat ja näin seura laajensi toimintansa myös Tornion Kaupungin alueelle. Tornion kaupungin, Alatornion - ja Karungin kunnan kuntaliitos tapahtui vasta vuona 1974, josta muodostettiin Tornion Kaupunki nykyisessä laajuudessaan. Alatornion Pirkkoihin liittyi uutena jäsenseurana 1980 myös Sattajärven Sampo, tällöin seuran jäsenmäärä nousi n. 2000 henkilöön. Nykyinen seuran jäsenmäärä on hieman yli 2000 henkilöä. Ensimmäiseksi seuran puheenjohtajaksi valittiin tullivartija Eino Verronen, joka hoiti tehtävää vuoteen 1981 asti. Pauli Alaperä on hoitanut puheenjohtajan tehtäviä vuosina 1981 - 85, jonka jälkeen puheenjohtajaksi valittiin Aarne Leinonen. Vuona 2005 seuran puheenjohtajaksi valittiin Martti Isometsä. Sihteereinä ovat toimineet Pauli Alaperä, Vilho Alkku, Kalevi Taulavuori, Osmo Ylimäki, Sirkka-Liisa Sipilä. Tällä hetkellä seuran sihteerinä toimii Sirpa Keisu. Vuoden 2008 alusta seuran uudet säännöt rekisteröitiin käyttöön.Johtokunnan jäsenten määrää supistettiin 10 henkilöön. Johtokunta valitsee keskuudestaan seuran varapuheenjohtajan ja seuran sihteerin. Alatornion Pirkat sai ensimmäisen yleisten sarjan hiihdon SM-mitalin Joutsassa 4x 10km SM viestissäv.1977. Tuloksena oli pronssimitali. Viestin aloitusaikaan pakkasta oli -22 astetta. Joukkueessa hiihtivät peruspirkkalaiset. Aloittajana Martti Isometsä, toinen osuus Raimo Isometsä, kolmas osuus Heikki Pajari ja ankkurina Aimo Isometsä. Samalla joukkueella miehet hiihtivät SM-hopeaa myös 4x10km viestissä Kokkolassa v. 1979.
|
|
|